« Takaisin

WETEC AQUA IONIC 1044 DIGI Rauta,mangaani,rikkivety, veden pehmennys

WETEC AQUA IONIC on monitoimisuodatin. Wetec aqua ionic tuotteet eivät tarvitse erillistä regenerointi kemikaalia, pelkkä vesihuuhtelu riittää. Tuotteet on suunniteltu kaikkiin kaivotyyppeihin (rauta 2+ ja rauta 3+)
Tuote toimii erinomaisesti ph alueella 5,8-9,5, nostaa alhaista ph arvoa ylös.
Massalla on saatu rautaa pois jopa 30mg ( 30.000µg ) ja myös mangaaniarvo voi olla jopa 1mg. (Testiarvo)
Massan elinkaari on noin 8-12vuotta. Laite käyttää vettä / huuhtelu ainoastaan noin 60l

Raudanpoistoon
Rauta ja mangaani ovat yleisimmät kaivovesiämme haittaavat ongelmat. Vaikka raudasta ja mangaanista ei ole varsinaista terveydellistä haittaa, ovat ne kuitenkin normaalia vedenkäyttöä haittaavia alkuaineita. Rauta aiheuttaa kaakeleiden, wc-istuimen ja muiden saniteettikalusteiden värjäytymistä ruskeaksi.

Mangaaninpoistoon

Mangaani puolestaan aiheuttaa mustia pisteitä valkopyykkiin ja voi tehdä myös öljymäisen kalvon veden pintaan. Lisäksi edellä mainitut alkuaineet aiheuttavat putkistoihin kerrostumia, jotka voivat aiheuttaa myös terveydellisiä ongelmia pidemmällä aikavälillä.
Poistaa rikkivetyä.

Toiminta
Wetec Ionic suodattimien toiminta perustuu ainoastaan ionisaattorin, ilman (hapen) ja oikeanlaisen suodatusmassan hyväksikäyttöön.  Varsinainen raudan ja mangaanin suodatus tapahtuu suodatinsäiliössä, jossa on erikoissuodatusmassaa ja hiekka. Hapettunut rauta- ja mangaanisakka kerätään säiliöön ja huuhdellaan joka seitsemäs päivä automaattisesti viemäriin.

Toiminta
· varustettu 5-vaiheisella huuhteluautomatiikalla.
· optimoidut huuhteluajat; ei tuhlaa vettä
· automaattinen ohitus vastavirtahuuhtelun aikana
· vastavirtahuuhtelun käsikäyttömahdollisuus
· käyttövarma automatiikka
· digitaalinen ohjelmoitava ohjauskeskus

Hinta sisältä myös:

Paineputket 2 kpl (60cm) asenukseen.


Kysy rahtia perille.

 

TEKNINEN TIETO

WETEC AQUA

1044

Liitännät (suodatin) DN 20 20/16 (viemäri)
Maksimiteho l/h 1800l ( 30l/min
Nimellisteho l/h 1500l ( 25l/min)
Huuhteluveden tarve l/min 30l
Sähköliitäntä, V/Hz 230V/ 50 Hz
Paineluokka, (suodatin) bar 10
Suodatinmateriaalin määrä l 35
Korkeus / halk. (suodatin) 120 cm/ 25 cm

 

Wetec Aqua Ionic ainutlaatuinen 1 vuoden takuu. Erinomainen hinta / laatusuhde

Älä maksa turhaan liikaa tyhjästä. Puhdasvesi kuuluu meille kaikille.

WETEC FINLAND OY maahantuoja siksi edullinen!

Hinta:1 480.00 €